Kolme elämänmuutoksen kynnyksellä seisovaa kaverusta päättää lähteä risteilylle Tukholmasta Turkuun. Vasta eläkkeelle jäänyt Bosse on eroamassa vaimostaan, rehtorina työskentelevä Lennart on vakuuttunut miehisestä vetovoimastaan, ja yltiöpäinen Anders uskoo keksineensä huikean tv-formaatin. Laivalla miehet törmäävät Bossen nuoruudenrakastettuun Annaan, ja kolmikon ystävyys joutuu koetukselle.
Starting: 20-08-2025 02:50:00
Veljekset Korppu ja Joonatan Leijona tapaavat jälleen lyhyeksi jääneen maanpäällisen elämänsä jälkeen maassa nimeltä Nangijala, jossa vallitsee tarun ja nuotiotulten aikakausi.
Starting: 20-08-2025 04:35:00
Lasse Åbergin komedia Stig Helmeristä ja hänen norjalaisesta kaveristaan Olesta, jotka ovat varanneet bussimatkan Alpeille. Mukana matkalla on stressaantunut Jönssonin perhe, pari norrlantilaista potkukelkkavalmistajaa ja muita enemmän tai vähemmän erikoisia tyyppejä mutta myös naiskauneutta, joten vispilänkauppaakaan ei kokonaan unohdeta.
Starting: 20-08-2025 06:20:00
Draama nuorestaparista, jonka elämä kääntyy uuteen suuntaan onnettomuuden jälkeen. Kaikki suunnitelmat ja toiveet muuttuvat.
Starting: 20-08-2025 07:55:00
25 vuotta sitten kaksi laivaa purjehti kilpaa Götan kanavan läpi. Tapaus nousi kuuluisuuteen. Nyt on uuden kilpailun aika, ja tällä kertaa laivoja seuraa tuotantoyhtiö, joka on tehnyt kilpailusta livenä lähetetyn saippuadokumentin.
Starting: 20-08-2025 09:35:00
Alexander on talkshowisäntä, joka yksityiselämässä on bilettävä nuorimies jonka rakkauselämä on hurjaa. Hän kuitenkin unelmoi naisesta, jonka kanssa asettua aloilleen ja perustaa perhe. Sitä oikeaa on kuitenkin vaikeaa löytää..
Starting: 20-08-2025 11:10:00
Sasha on kohta 13 ja haaveilee stand up -koomikon urasta. Hän haluaa saada ihmiset nauramaan, erityisesti isänsä, joka itkee suihkussa, kun luulee, ettei kukaan kuule. Kotona kaikki muistuttaa Sashaa kuolleesta äidistä, ja kyynelet ovat aina lähellä. Sasha ei kuitenkaan suostu itkemään, vaan kirjoittaa itselleen henkiinjäämislistan surusta selvitäkseen. Hän on päättänyt ajaa siilin, lopettaa kirjojen lukemisen, kieltäytyä maailman söpöimmästä koiranpennusta - ja ennen kaikkea ryhtyä komediakuningattareksi. Ohjaaja: Sanna Lenken. Pääosassa: Sigrid Johnson. (Ruotsi, 2022.).
Starting: 20-08-2025 12:50:00
Marcello on pieni, itsevarma ja sukkela suustaan, mikä aiheuttaa hänelle usein ongelmia koulussa. Marcellon luokkatoverit roikottavat häntä jalkapallomaalissa ylösalaisin ja potkivat sitten palloa häntä kohti. Mutta eräänä päivänä luokalle tulee uusi tyttö, Fatima, joka on terävä, vahva ja hyvä jalkapallossa. Fatimasta tulee Marcellon ensimmäinen ystävä, ja yhdessä kaksikko taistelee ilkimyksiä vastaan.
Starting: 20-08-2025 14:20:00
Melukylä on pieni kylä Etelä-Ruotsissa ja siellä sijaitsee kolme tilaa. Välitalossa asuu Liisa ja hänen veljensä Saku ja Naku. Ylätalossa asuvat sisarukset Riitta ja Anna. Alatalossa taas Olli. Niin, ja tietenkin hänen pikkusiskonsa Kersti.
Starting: 20-08-2025 15:50:00
Majatalonemäntä Livia auttaa ystäväänsä, linnunpyytäjä Esmaria ja Johannaa saamaan pojan, sillä ilman he ovat Färsaarten lain mukaan menettämässä kotinsa ja maansa. Järjestely on tehtävä visusti salassa jotta juorut saarella eivät alkaisi levitä. Kukaan ei osaa aavistaa seurauksia, ja viha ikivanhaa lakia kohtaan kasvaa perheen sisällä.
Starting: 20-08-2025 17:15:00
On vuosi 1939. Alkamassa oleva sota muuttaa koko Eurooppaa, ja jopa Ruotsissa monen elämä vaihtaa suuntaa. Värmlantilainen Annika saapuu Tukholmaan kokeilemaan kaupunkilaiselämää ja aloittaa työt ravintola Gilletissä. Hän tapaa uuden vuoden juhlissa menestyneen ja kuuluisan juoksija Bengt Hallin. He haluavat yhteisen elämän, mutta sopiiko Annika Bengtin ja hänen perheensä edustamaan yläluokkaiseen maailmaan.
Starting: 20-08-2025 19:00:00
14-vuotias Erik viettää 60-luvun alun kesän Genesaretilla. Siellä on myös kaunis Kim Novak, jonka nimi on oikeastaan Ewa ja joka on Erikin koulun opettaja. Kesästä näyttää tulevan mahtava, mutta tapahtumat johtavat kohti vääjäämätöntä.
Starting: 20-08-2025 22:00:00
Vuonna 1931 Ådalenin tehtaiden savupiipuista ei kohonnut savua. Menossa oli solidaarisuuslakko Marman työntekijöille, joiden tuntipalkkaa työnantaja halusi laskea. Järjestettiin mielenosoitus, jossa sotilaat ampuivat kuoliaiksi viisi mieltään osoittanutta työläistä.\nTarina kertoo työläisperheistä, joihin Ådalenin kesän 1931 tapahtumat vaikuttivat. Lakkoon osallistunut työläinen Harald Andersson hänen vaimonsa Karin käyvät kovaa kamppailua köyhyyttä vastaan samalla kun heidän vanhin poikansa, tehtaankonttorista töitä saanut Kjell, vihitään sisään tehtaanjohtajan perheen hienoon maailmaan. Kjell rakastuu johtajan tyttäreen Annaan, ja Anna tulee raskaaksi..
Starting: 20-08-2025 23:35:00
Sickan on vetäytynyt kuvioista. Vanheden ja Dynamiitti-Harry joutuvat nyt pärjäämään omillaan. Tällä kertaa apuun tulee tohtori M.A. Busé, ja kohteena on Tukholman kansallismuseossa näytteillä oleva Romanovien musta timantti.
Starting: 21-08-2025 01:25:00
Nils Poppe esittää tunnollista sotilasta tässä menestyskomediassa, joka sai jopa viisi jatko-osaa.
Starting: 21-08-2025 03:05:00
Tuon tuosta lastenkodissa käy lapsettomia pariskuntia valitsemassa itselleen lapsia, mutta kukaan ei halua suoratukkaista poikaa. Kaikki valitsevat aina tytön jolla on kiharat kutrit. Rasmus päätteleekin, että jos hän aikoo koskaan saada itselleen perheen, on känen otettava tilanne omiin käsiinsä. Hän karkaa...Jo ensimmäisenä karkumatkapäivänä Rasmus tapaa kulkurin, joka on nukkunut samassa ladossa kuin hän. Rasmus on sitä mieltä, että parempihan heidän on matkata kaksin! Ja niin alkaa mutkikas ja jännittävä yhteinen seikkailu.
Starting: 21-08-2025 04:30:00
Ruotsin suosituin seuramatkailija komediassa, joka on yhtä aikaa hauska ja lämminhenkinen. On kesä saaristossa, ja siihen kuuluvat juhlat ja purjehtijat. Keskellä tätä idylliä ovat Stig Helmer ja hänen norjalainen aseenkantajansa Ole.
Starting: 21-08-2025 06:15:00
Komedia modernin avioliiton haasteista. Marie ja David ovat pariskunta, jonka on vaikeaa päättää ollako yhdessä vai ei. Heidän parhaat ystävänsä taas ovat täydellinen pari. Vai ovatko? Itse asiassa heidän elämänsä on varsin ankeaa, ja he tekevät kaikkensa välttääkseen jokapäiväistä elämää kuohuttavia konflikteja. Oli miten oli, kaikki neljä päättävät lähteä viettämään mökkijoulua Sälenille..
Starting: 21-08-2025 07:55:00
Ulosottomies on taas Anderssonin telakan ovella. Omistaja Janne Andersson uskoo kuitenkin, että tällä kertaa kaikki järjestyy. Viimeisetkin moottorit on saatu toimitettua Italiaan ja kunhan rahat tulevat, yritys on velaton. Rahan sijasta paikalle saapuu kuitenkin italialaismafia..
Starting: 21-08-2025 09:25:00
Ruotsi vuonna 1970. Lisa varttuu terästehtaalla työskentelevän Hasse-isänsä kanssa. Äiti jättää perheen, ja Hasse vajoaa syvemmälle murheisiin ja alkoholismiin. Isän ja tyttären välinen rakkaus ei silti haalistu. Mikael Persbrandt tekee yhden parhaista rooleistaan.
Starting: 21-08-2025 10:55:00
Colin Nutleyn läpimurtoelokuva. Hankalan armeija-ajan tiimellyksessä joukko inttipoikia keksii loistavan liikeidean, joka perustuu armeijan resursseihin. He pistävät pystyyn yrityksen, joka tekee koko joukon loistavia liiketoimia.
Starting: 21-08-2025 12:40:00
Cornelis on elokuva yhdestä Ruotsin suurimmista musiikkilegendoista - Cornelis Vreeswijkistä. Elokuva on rehellinen kuvaus taiteilijasta, jonka laajaan tuotantoon katsoja päästetään lähelle.
Starting: 21-08-2025 14:25:00
Perustuu Astrid Lindgrenin tarinaan. Pikkuinen, jääräpäinen Lotta herää eräänä aamuna väärällä jalalla. Hän haluaa oppia ajamaan pyörällä ja lähtee hankkimaan itselleen ajopeliä.
Starting: 21-08-2025 16:05:00
Sickan on vetäytynyt kuvioista. Vanheden ja Dynamiitti-Harry joutuvat nyt pärjäämään omillaan. Tällä kertaa apuun tulee tohtori M.A. Busé, ja kohteena on Tukholman kansallismuseossa näytteillä oleva Romanovien musta timantti.
Starting: 21-08-2025 17:20:00
Neljän poliisin ryhmä kiertelee Tukholman kaduilla hakkaamassa juoppoja ja rikollisia. Kun ryhmän pidättämä alkoholisti löytyy putkasta kuolleena, rikostarkastaja Jarnebring alkaa tutkia heidän toimiaan tarkemmin. Samalla tutkittavaksi joutuu kaupungin ravintolakuningas Danucci, jota epäillään laajasta huumekaupasta.
Starting: 21-08-2025 19:00:00
Lasse Brudell on vastaava ohjelmoija Vidselin lentotukikohdassa Norrbottenissa. Hän työskentelee huippusalaisen JAS Gripeniin liittyvän EWS-puolustusjärjestelmän parissa. Majuri Haglund, karaistunut sotaveteraani, johtaa armeijan erikoisjoukkoja.
Starting: 21-08-2025 20:25:00
Karinin elämä kääntyy hetkessä ylösalaisin, kun hänelle selviää, että hänen miehensä Sten on ollut uskoton. Takana on 40 vuoden avioliitto ja elämän on täyttänyt miehen ja tyttären passaaminen, mutta nyt Karin alkaa arvioida olemassaoloaan uudelleen. Hän osallistuu ruoanlaittokurssille ja tapaa kokki Henrikin. Mausteiden, sihisevien paistinpannujen ja huumaavien tuoksujen keskellä Karin huomaa, että koskaan ei ole liian myöhäistä uskaltaa seurata unelmiaan.
Starting: 21-08-2025 22:05:00
Seuramatkan, hiihtoloman, purjehduksen, golf- sekä terveysmatkailun jälkeen Stig-Helmer on täällä taas! The Stig-Helmer Story on aikamatka nuoruusvuosiin 1950-luvulle.
Starting: 21-08-2025 23:45:00
Roland kasvaa 20-luvun Tukholmassa. Isä Fritjof on sosialisti ja äiti Zipa juutalainen. Vanhemmilla on tupakkakauppa, jossa isä käy poliittisia keskusteluja ja äiti myy laittomasti kondomeja, joista Roland tekee ritsoja ja myy niitä.
Starting: 22-08-2025 01:20:00
Astrid Lindgrenin tarina 4-vuotiaasta pojasta, jota syytetään kynän hukkaamisesta ja joka päättää muuttaa pikkumökkiin puutarhan perälle.
Starting: 22-08-2025 03:00:00
Ruotsin tv:n toimittaja Morgan Pålsson uskoo, että hänet nimitetään uudeksi Washingtonin kirjeenvaihtajaksi. Morganin pettymykseksi hänet lähetetäänkin seuraamaan vaaleja pieneen Afrikan maahan, josta kukaan ei ole koskaan kuullutkaan. Hänen ensimmäisenä päivänään Matòbossa tapahtuu sotilasvallankaappaus, ja äkkiä Morgan on ainoa länsimainen toimittaja koko maailman kiinnostuksen keskipisteessä.
Starting: 22-08-2025 03:30:00
Lars Winnerbäck on lukeutunut Ruotsin suurimpiin artisteihin jo 15 vuotta, ja kuitenkin hän on se, josta tiedetään vähiten. Nyt tuskin 40 täyttänyt Winnerbäck viettää 20. taiteilijavuottaan. Dokumentin myötä pääsemme lähemmäksi häntä kuin koskaan, kerraten samalla musiikillisesti vertaansa vailla olevan uran. Ennen kaikkea saamme käsityksen monitahoisesta persoonasta kaikkine heikkouksineen ja ominaispiirteineen, jotka heijastavat kokonaisen sukupolven tunteita. Lars Winnerbäckin rinnalla nähdään myös Rolf Lassgård, Per Gessle ja Melissa Horn.
Starting: 22-08-2025 04:55:00
Huonosti harkittu vedonlyönti pakottaa Stig Helmer Olssonin lähtemään Skotlantiin ja pelaamaan suureen suosioon noussutta golfia. Hänen golfopettajansa on Roderick McDougall, hullu mies jolla on hyvin kaunis tytär.
Starting: 22-08-2025 06:30:00
Reza Bagherin filmatisointi Mikael Niemen kirjasta, joka on villi kasvukertomus, jossa Niila ja Matti oppivat tuntemaan rock'n'rollia ja omaa seksuaalisuuttaan juominkien ja saunomisen välissä 1960-luvun Pajalassa.
Starting: 22-08-2025 08:15:00
Sean Banan ja Kikki Danielson aikovat tehdä kaikkien aikojen cooleimman musiikkivideon, mutta suunnitelmat uhkaavat tyssätä olemattomaan budjettiin. Sean panee vähäiset penninsä peliin hämäräperäisen liikemiehen auttamana, ja laulajien kuvausmatka Afrikkaan alkaa. Perillä Sean ja Kikki törmäävät kuitenkin odottamattomiin ongelmiin, kun heidän liikekumppaninsa tuntuu kadonneen savuna ilmaan.
Starting: 22-08-2025 09:55:00
Conny on kemianopettaja, joka aivan syyttä vedetään huumejuttuun ja tuomitaan vankilaan. Siellä hän oppii tuntemaan ammattirikollisia, jotka hoitavat salaisen tunnelin kautta hämäräbisneksiä. Conny pakotetaan heidän apurikseen.
Starting: 22-08-2025 11:10:00
Sarjakuvasta koko illan elokuvaksi - 14-vuotias Rosa on poptähti mielikuvituksessaan, mutta todellisuudessa hänellä on poikakaveriongelmia.
Starting: 22-08-2025 12:50:00
Johan (Mikael Persbrandt) on naimisissa Lottan (Marie Richardsson) kanssa ja heillä on kaksi lasta. Kun Johan rakastuu työtoveriinsa Annaan (Lena Endre), muuttuu kaikkien osallisten olosuhteet. Kun osoittautuu, että rakastuminen on molemminpuolista, se ei aiheuta vain raivoa ja vihaa, vaan myös iloa ja ehkä myös uusia mahdollisuuksia.
Starting: 22-08-2025 14:15:00
Lotta on rämäpäinen viisivuotias. Tänä aamuna Lotta on raivoissaan, koska äiti on käskenyt häntä pukemaan päälleen inhottavan kutisevan puseron. Kaikessa hiljaisuudessa Lotta leikkaa siihen suuren reiän.
Starting: 22-08-2025 16:10:00
Kirjastonhoitaja Desiré asuu yksin, eikä ole koskaan löytänyt suurta rakkautta. Kun hän eräänä päivänä istuu kirkkomaalla, hän näkee Bennyn, yksinäisen maanviljelijän joka enimmäkseen hoitaa tilaansa mutta joka myös haaveilee rakkaudesta.
Starting: 22-08-2025 17:30:00
Kansainvälisesti menestynyt kapellimestari jättää uransa ja vetäytyy takaisin lapsuusmaisemiinsa Norrlantiin. Ei kestä kauaakaan, kun häntä jo pyydetään kuuntelemaan torstaisin seurakuntatalolla harjoittelevaa pientä kirkkokuoroa. Jos hän vain tulisi paikalle ja antaisi kenties pari hyvää neuvoa. Pyynnöstä on vaikea kieltäytyä, ja sen jälkeen mikään kylässä ei olekaan enää ennallaan..
Starting: 22-08-2025 19:00:00
Toimittajat Martin Schibbye ja Johan Persson pistävät kaiken peliin ylittäessään Somalian ja Etiopian välisen rajan. Heidän tarkoituksenaan on tutkia kuinka öljyn etsintä vaikuttaa paikallisväestöön.
Starting: 22-08-2025 21:10:00
Iltapäivälehtitoimittaja Annika Bengtzon tutkii.
Starting: 22-08-2025 23:10:00
Tätä tarinaa voitaisiin kutsua.
Starting: 23-08-2025 01:05:00
Veronica rakastuu korviaan myöten Mikeen, puuseppään, joka remontoi Veronican luksusasunnon keittiötä. Heidän teini-ikäiset lapsensa Fanny ja Alexander eivät kuitenkaan innostu liitosta, joten heidän on paljon vaikeampaa hyväksyä se.
Starting: 23-08-2025 03:05:00
Albin ja Stig ovat tasaveroisia. Eivät ainoastaan mitä tulee kastematojen syömiseen, vaan myös korkealle hyppäämisessä. He hyppivät sahalla, joella ja puissa ja lyövät lopuksi vetoa kaikkein hurjimmasta - kuka uskaltaa hypätä ladon katolta.
Starting: 23-08-2025 04:40:00
Ryhmä teini-ikäisiä poikia huomaa ystävyytensä kärsivän, kun taisteluista tulee jalkapalloa tärkeämpänä. Yhden jengiläisen hippimäinen serkku saapuu Göteborgista ja näyttää kaikille uuden tavan suhtautua elämään.
Starting: 23-08-2025 05:10:00
Pysyvästi tollo Stig Helmer ja hänen elämäniloinen norjalaiskaverinsa Ole ovat palanneet! Yhdessä he kokeilevat terveysbisneksen ja.
Starting: 23-08-2025 06:35:00
Sasha on kohta 13 ja haaveilee stand up -koomikon urasta. Hän haluaa saada ihmiset nauramaan, erityisesti isänsä, joka itkee suihkussa, kun luulee, ettei kukaan kuule. Kotona kaikki muistuttaa Sashaa kuolleesta äidistä, ja kyynelet ovat aina lähellä. Sasha ei kuitenkaan suostu itkemään, vaan kirjoittaa itselleen henkiinjäämislistan surusta selvitäkseen. Hän on päättänyt ajaa siilin, lopettaa kirjojen lukemisen, kieltäytyä maailman söpöimmästä koiranpennusta - ja ennen kaikkea ryhtyä komediakuningattareksi. Ohjaaja: Sanna Lenken. Pääosassa: Sigrid Johnson. (Ruotsi, 2022.).
Starting: 23-08-2025 08:15:00
Fanny (Helena Bergström) palaa kotikyläänsä viimeisen kerran selvittääkseen, kuka oikeastaan on hänen isänsä.
Starting: 23-08-2025 09:45:00
Herman Melvin (Stellan Skarsgård) lyöttäytyy yhteen Veijarikoplan kanssa. Tällä kertaa kopla ryöstää setelipainon ja joutuu hankaluuksiin Puolassa.
Starting: 23-08-2025 11:40:00
Ronjan elämä alkoi dramaattisesti. Kun hän syntyi, kalliolla ja metsissä salamoi, ja ryövärikuningas Mattis oli onnellinen, sillä se merkitsi sitä, että heimoon saatiin uusi ryövärijohtaja. Samana yönä Ronjalle kuitenkin syntyi kilpailija..
Starting: 23-08-2025 13:15:00
Arn Magnusson on luostarissa kasvanut sivistynyt mies ja taitava soturi, joka lähetetään temppeliritariksi Pyhään maahan unohtamaan kielletty rakkautensa kauniiseen Ceciliaan. Elokuva perustuu Jan Guilloun samannimiseen menestysromaaniin, ja se on Pohjoismaiden kaikkien aikojen suurin ja kallein elokuva.
Starting: 23-08-2025 15:20:00
Sam eroaa tyttöystävästään ja masentuu. Aspergerin syndroomasta kärsivä Simon ottaa ohjat käsiinsä ja päättää etsiä veljelleen uuden tyttöystävän, jotta kaikki palaisi taas tuttuihin uomiinsa. Tytön on kuitenkin oltava täydellinen, ja sellaisen löytäminen on vaikeampaa kuin Simon etukäteen kuvitteli.
Starting: 23-08-2025 17:35:00
Huonosti harkittu vedonlyönti pakottaa Stig Helmer Olssonin lähtemään Skotlantiin ja pelaamaan suureen suosioon noussutta golfia. Hänen golfopettajansa on Roderick McDougall, hullu mies jolla on hyvin kaunis tytär.
Starting: 23-08-2025 19:00:00
Johan Falkin ystävällä Sven Petterssonilla on vaatefirma, joka toimii osittain ulkomailla. Suojautuakseen Viron mafialta hän turvautuu saksalaiseen turvallisuuseksperttiin. Tämä on kuitenkin gangsteri, ja pian Sven on pulassa.
Starting: 23-08-2025 20:45:00
Lasse on käynyt toimittajakoulun muttei löydä töitä. Sen sijaan hän iskee tyttöjä baarissa. Eräänä päivänä hän tapaa nuoren ja määrätietoisen Lenan porttikäytävässä. Alkaa rakkaustarina täynnä tunteita, mielipiteitä ja konflikteja.
Starting: 23-08-2025 22:35:00
Ingemar asuu veljensä ja sairaan äitinsä kanssa. Hänellä on vaikeaa, mutta ei niin vaikeaa kuin Laika-koiralla avaruudessa. Ingemar lähetetään kesäksi maalle isoäitinsä luokse. Siellä hän tapaa ihmisiä, jotta muuttavat hänen elämäänsä.
Starting: 24-08-2025 00:05:00
Luutnantti Sixten Sparre rakastuu intohimoisesti nuorallatanssijatar Elvira Madiganiin. Hän pakenee armeijasta, ja pariskunta pakenee Tanskaan. Pian todellisuus lyö kasvoille, ja rakkaudenhuumaista kesäidylliä varjostaa kuoleman pelko.
Starting: 24-08-2025 01:45:00
Peter Birro ja Lukas Moodysson kirjoittivat tarinan kahdesta sankarista, Massoudista ja Alista, jotka yhdessä Louisen, entisen Miss Ruotsin kanssa matkustavat kesäisen maiseman läpi ja saavat Ruotsin näyttäytymään aivan uudessa valossa.
Starting: 24-08-2025 03:15:00
Kesä on koittanut ja ystäväporukan perinteinen kesäreissu on käsillä. Tällä kertaa kaikilla on kuitenkin jo muita suunnitelmia, ja Ulf on ainoa, joka odottaa yhteisiä hetkiä kuin kuuta nousevaa. Kun vanhaa ei jengiä ei saadakaan kasaan, Ulf turvautuu hätäpäissään valheeseen, jossa muilla on pureskelemista.
Starting: 24-08-2025 05:30:00
Seuramatkan, hiihtoloman, purjehduksen, golf- sekä terveysmatkailun jälkeen Stig-Helmer on täällä taas! The Stig-Helmer Story on aikamatka nuoruusvuosiin 1950-luvulle.
Starting: 24-08-2025 06:55:00
Pikkuveli on yksinäinen seitsemänvuotias poika. Hänellä on toki äiti, isä ja sisaruksia, mutta heillä on aina jotakin parempaa tekemistä. Eräänä päivänä Pikkuveli tapaa Katto-Kassisen, joka osaa lentää.
Starting: 24-08-2025 08:30:00
Kolme aikakautta. Kaksi sukupolvea. Salaisuus. Riideltyään vaimonsa kanssa Alex Schulman tajuaa, että hänen täytyy käsitellä vihaansa. Viha on siirtynyt sukupolvelta toiselle. Kaikki perheen konfliktit ja kostotoimet näyttävät polveutuvan yhdestä ja samasta henkilöstä: isoisästä Sven Stolpesta. Elokuva seuraa Karin ja Sven Stolpen elämää sekä lyhyttä suhdetta, joka Karinilla oli Olof Lagercrantzin kanssa 1930-luvun alussa, joka väreili vuosikymmenten ajan.\nPolta nämä kirjeet on tarina raivokkaasta intohimosta, suuresta rakkaudesta ja pitkästä, synkästä vihasta.
Starting: 24-08-2025 09:45:00
Pahuus ja väkivalta varjostavat 16-vuotiaan Erikin elämää sekä kotona että koulun pihalla. Lopulta hänet erotetaan koulusta ja lähetetään Stjärnsbergin sisäoppilaitokseen. Tämä on Erikin viimeinen mahdollisuus riistäytyä vapaaksi entisestä elämästään. Stjärnsbergin koulu kuitenkin antaa vanhempien oppilaiden sortaa nuorempia oppilaita järjestelmällisesti.
Starting: 24-08-2025 11:40:00
Pu on kahdeksanvuotias poika, jonka isä on pasrtori. Kesäisin isä pitää jumalanpalveluksia Taalainmaalla, jossa perheellä on huvila. Aurinkoisena 1920-luvun kesänä pojan suhde isään on vaikea. Ingmar Bergmanin teokseen perustuvan elokuvan on ohjannut hänen poikansa Daniel.
Starting: 24-08-2025 13:30:00
Saagan toisessa osassa Arn jättää Jerusalemin ja palaa kotiinsa tavatakseen rakkaansa Cecilian. He menevät naimisiin ja perustavat perheen, mutta ajat eivät ole suinkaan vakaat -sota uhkaa puhjeta minä hetkenä hyvänsä.
Starting: 24-08-2025 15:20:00
Koko illan elokuva, joka päätti suositun tv-sarjan maalari Hoffasta (Ola Rapace), josta tulee pankkiryöstäjä. Hoffa huuhtoutuu rantaan Virossa varastetun pakoveneensä räjähdettyä. Hän yrittää aloittaa uuden elämän maassa, mutta ikävä hänen perhettään kohtaan kasvaa liian voimakkaaksi ja hän pyrkii takaisin Ruotsiin. Edessä on vaikea taistelu, sillä hänen perheensä on jatkanut elämäänsä uskoessaan hänen kuolleen, eikä asiaa auta Hoffan menneisyys vankikarkurina ja pankkiryöstäjänä.
Starting: 24-08-2025 17:25:00
Ei kuvausta saatavilla.
Starting: 24-08-2025 19:00:00
Taiteilija kärsii menneisyyden demoneista Ingmar Bergmanin ainoassa kauhuelokuvassa, joka sekoittelee dramaattisia ja surrealistisia elementtejä. Mies kertoo vaimolleen kamalimmat muistonsa keskiyön ja aamunkoiton välillä.
Starting: 24-08-2025 20:50:00
Thomas, Klasse ja Anna tutustuivat Tukholmassa 60-luvulla. He olivat hyvät ystävät, ja kaikki olivat tähtiä opiskelijarevyyssä. Opintojen jälkeen heidän tiensä kuitenkin erkanivat. 17 vuoden tauon jälkeen he tapaavat, ja tunteet heräävät.
Starting: 24-08-2025 22:15:00
Vuosi 1944. Miehet ovat sotilaina, ympäri maata unelmoidaan rauhasta ja aidosta kahvista. Örnen i Ryd -tekstiilitehtaassa elämä kulkee omalla painollaan. Yhtäkkiä uusi insinööri Cederquist ilmestyy paikalle, ja tehdas on täynnä tyttöjä..
Starting: 25-08-2025 00:05:00
Pressun alla tapaavat Pettersson ja Bendel, rappeutuneina ja rahattomina. He lyöttäytyvät yhteen ja ovat pian matkalla ylöspäin yhteiskunnassa.
Starting: 25-08-2025 01:40:00
Kun Eric saa voiton raaputusarvalla, hän sijoittaa kaiken unelmansa toteuttamiseen. Hän haluaa ammattilaisjalkapalloilijaksi, vaikka onkin 36-vuotias eikä edes taitava pelaaja. Ilmeisesti tarvitaan vain 10 000 tuntia harjoitusta, jos on uskominen Ericin opaskirjaa. Vaimo haluaisi käyttää rahat järkevästi, mutta Erik ryhtyy ystävänsä Bengtssonin ja puoliammattilaisen Toran avulla toteuttamaan unelmaansa.
Starting: 25-08-2025 03:40:00
Ensimmäisenä afrikkalaisena joukkueena maailmassa Somalia on ilmoittautunut Siperiassa pelattaviin jääpallon MM-kisoihin. Pelaajat tosin eivät asu Somaliassa, vaan Tukholman pohjoispuolella Borlängessä. He eivät ole eläissään luistelleet, vaikka MM-kilpailuiden alkuun on enää puoli vuotta. Dokumentti on Ruotsin tunnetuimman juontajaparin Filip Hammarin ja Fredrik Wikingssonin ensimmäinen elokuva.
Starting: 25-08-2025 05:10:00
Leskeksi jäänyt George on kyllästynyt rahanhimoisiin lapsiinsa ja varastelevaan kotiapulaiseensa. Saatuaan viimein tarpeekseen hän päättää lyödä kaikki ällikällä ja lähteä lätkimään. Matkalle kohti unelmien täyttymystä tarvitaan vain menolippu.
Starting: 25-08-2025 06:45:00
Ruotsin tv:n toimittaja Morgan Pålsson uskoo, että hänet nimitetään uudeksi Washingtonin kirjeenvaihtajaksi. Morganin pettymykseksi hänet lähetetäänkin seuraamaan vaaleja pieneen Afrikan maahan, josta kukaan ei ole koskaan kuullutkaan. Hänen ensimmäisenä päivänään Matòbossa tapahtuu sotilasvallankaappaus, ja äkkiä Morgan on ainoa länsimainen toimittaja koko maailman kiinnostuksen keskipisteessä.
Starting: 25-08-2025 08:30:00
Draama nuorestaparista, jonka elämä kääntyy uuteen suuntaan onnettomuuden jälkeen. Kaikki suunnitelmat ja toiveet muuttuvat.
Starting: 25-08-2025 09:55:00
Perustuu Astrid Lindgrenin tarinaan. Lapset olivat yksin kotona. Äidin viimeinen ohje oli, että ovi oli suljettava jottei yksikään kulkuri pääsisi sisään. Sten kävi kuitenkin nopeasti ulkona ja kun hän palasi sisään, hän unohti sulkea oven.
Starting: 25-08-2025 11:35:00
Veljekset Korppu ja Joonatan Leijona tapaavat jälleen lyhyeksi jääneen maanpäällisen elämänsä jälkeen maassa nimeltä Nangijala, jossa vallitsee tarun ja nuotiotulten aikakausi.
Starting: 25-08-2025 12:05:00
Sean Banan ja Kikki Danielson aikovat tehdä kaikkien aikojen cooleimman musiikkivideon, mutta suunnitelmat uhkaavat tyssätä olemattomaan budjettiin. Sean panee vähäiset penninsä peliin hämäräperäisen liikemiehen auttamana, ja laulajien kuvausmatka Afrikkaan alkaa. Perillä Sean ja Kikki törmäävät kuitenkin odottamattomiin ongelmiin, kun heidän liikekumppaninsa tuntuu kadonneen savuna ilmaan.
Starting: 25-08-2025 13:50:00
Karinin elämä kääntyy hetkessä ylösalaisin, kun hänelle selviää, että hänen miehensä Sten on ollut uskoton. Takana on 40 vuoden avioliitto ja elämän on täyttänyt miehen ja tyttären passaaminen, mutta nyt Karin alkaa arvioida olemassaoloaan uudelleen. Hän osallistuu ruoanlaittokurssille ja tapaa kokki Henrikin. Mausteiden, sihisevien paistinpannujen ja huumaavien tuoksujen keskellä Karin huomaa, että koskaan ei ole liian myöhäistä uskaltaa seurata unelmiaan.
Starting: 25-08-2025 15:10:00
Colin Nutleyn ohjaamassa elokuvassa saamme seurata kymmentä näyttelijää aamusta iltaan sekä töissä että vapaa-ajalla mutta myös kuvauksissa, harjoituksissa ja näytelmissä. Näyttelijät ovat hyviä ystäviä mutta samalla kilpailijoita.
Starting: 25-08-2025 16:50:00
Kun 63-vuotias kaavoihin kangistunut Britt-Marie jättää miehensä 40 avioliittovuoden jälkeen, hän joutuu kohtaamaan muuttuneen maailman. Hän päätyy ankeaan Borgin syrjäkylään, jossa elämä tuntuu junnaavan paikoillaan niillä harvoilla, jotka kylää vielä asuttavat. Siellä piilee kuitenkin suuria unelmia, jotka herättävät Britt-Marien syvälle haudatun uskon tulevaan. Ehkä elämä antaa uuden mahdollisuuden. Ehkä koskaan ei ole liian myöhäistä alkaa elää.
Starting: 25-08-2025 19:00:00
On vuosi 1939. Alkamassa oleva sota muuttaa koko Eurooppaa, ja jopa Ruotsissa monen elämä vaihtaa suuntaa. Värmlantilainen Annika saapuu Tukholmaan kokeilemaan kaupunkilaiselämää ja aloittaa työt ravintola Gilletissä. Hän tapaa uuden vuoden juhlissa menestyneen ja kuuluisan juoksija Bengt Hallin. He haluavat yhteisen elämän, mutta sopiiko Annika Bengtin ja hänen perheensä edustamaan yläluokkaiseen maailmaan.
Starting: 25-08-2025 20:35:00
Joen toisella puolella suuressa linnassa asuu Valtiatar Valtiattarensa kanssa. Valtiaan suurin ilo on, kun hän saa totella Valtiatarta. Eräänä päivänä hän toivoo että hänellä olisi lapsia, pieni poika ja pieni tyttö..
Starting: 25-08-2025 23:35:00
Herman Melvin (Stellan Skarsgård) lyöttäytyy yhteen Veijarikoplan kanssa. Tällä kertaa kopla ryöstää setelipainon ja joutuu hankaluuksiin Puolassa.
Starting: 26-08-2025 01:25:00
Kymmenenkesäinen Misa on menettänyt äitinsä, ja hän matkustaa Arjeplogiin viettääkseen kesää isoäitinsä luona. Misan koko elämä tuntuu särkyneen. Kaikki kuitenkin muuttuu, kun hän törmää norlantilaismetsässä susiäitiin pentuineen.
Starting: 26-08-2025 03:05:00
Saltkråkanilla on kesä ja Pampula on ikionnellinen saadessaan Vestermanilta hylkeenpoikasen. Hylkeen nimeksi tulee Mooses ja kaikki saariston asukkaat pitävät siitä. Vesterman haluaa hylkeen takaisin saatuaan tietää, että voisi myydä sen hyvällä hinnalla, mutta siihen Pampula ei aio suostua vaan yhdessä Pellen ja Stinan kanssa hän piilottaa Mooseksen.
Starting: 26-08-2025 04:25:00
Uusi, mullistava kesä alkaa, kun Fanny ja Zac palaavat Enkelten taloon. Riidat ja kaksinaismoraali ovat tallella yhtä terävinä kuin ennenkin. Paljastuu että Gottfridillä ja Ivarilla on veli Sven, joka muutti Amerikkaan lapsena. Heidän etsimisestään ei ole koskaan ollut puhetta. Hänhän asuu Amerikassa - ja Gottfrid ja Ivar eivät ole käyneet edes Göteborgissa. He eivät kuitenkaan mahda Fannyn suostuttelulle mitään ja löytävät itsensä New Yorkista.
Starting: 26-08-2025 05:55:00
Arn Magnusson on luostarissa kasvanut sivistynyt mies ja taitava soturi, joka lähetetään temppeliritariksi Pyhään maahan unohtamaan kielletty rakkautensa kauniiseen Ceciliaan. Elokuva perustuu Jan Guilloun samannimiseen menestysromaaniin, ja se on Pohjoismaiden kaikkien aikojen suurin ja kallein elokuva.
Starting: 26-08-2025 08:10:00
Frida (Lena Nyman) ja hänen pitkä ystävänsä (Tage Danielsson) haluavat inhimillisempää vankeinhuoltoa. Kun vanki nimeltä Harald Hansson (Ernst-Hugo Järegård) karkaa ja murtautuu Fridan taloon hajottaen kaiken, tämä ei enää ole yhtä kiltti.
Starting: 26-08-2025 10:25:00
Komedia modernin avioliiton haasteista. Marie ja David ovat pariskunta, jonka on vaikeaa päättää ollako yhdessä vai ei. Heidän parhaat ystävänsä taas ovat täydellinen pari. Vai ovatko? Itse asiassa heidän elämänsä on varsin ankeaa, ja he tekevät kaikkensa välttääkseen jokapäiväistä elämää kuohuttavia konflikteja. Oli miten oli, kaikki neljä päättävät lähteä viettämään mökkijoulua Sälenille..
Starting: 26-08-2025 12:05:00
Alexander on talkshowisäntä, joka yksityiselämässä on bilettävä nuorimies jonka rakkauselämä on hurjaa. Hän kuitenkin unelmoi naisesta, jonka kanssa asettua aloilleen ja perustaa perhe. Sitä oikeaa on kuitenkin vaikeaa löytää..
Starting: 26-08-2025 13:35:00
Tuon tuosta lastenkodissa käy lapsettomia pariskuntia valitsemassa itselleen lapsia, mutta kukaan ei halua suoratukkaista poikaa. Kaikki valitsevat aina tytön jolla on kiharat kutrit. Rasmus päätteleekin, että jos hän aikoo koskaan saada itselleen perheen, on känen otettava tilanne omiin käsiinsä. Hän karkaa...Jo ensimmäisenä karkumatkapäivänä Rasmus tapaa kulkurin, joka on nukkunut samassa ladossa kuin hän. Rasmus on sitä mieltä, että parempihan heidän on matkata kaksin! Ja niin alkaa mutkikas ja jännittävä yhteinen seikkailu.
Starting: 26-08-2025 15:15:00
Colin Nutleyn draama salaperäisestä naisesta, joka odottamatta ilmestyy erään perheen luo Englannin maaseudulla.
Starting: 26-08-2025 17:00:00
Nuorisokotiin sijoitettu kapinallinen teini Denise epäilee, ettei hänen isänsä ole oikeasti kuollut, vaan ufot ovat kidnapanneet hänet. Niinpä hän pyytää ufoja tutkivan UFO Sweden -järjestön apua, jotta totuus selviäisi. Tämä johtaa vaaralliseen seikkailuun, joka vie Denisen kauas lain rajojen ulkopuolelle - uforetkien, salaliittojen ja selittämättömien ilmiöiden maailmaan.
Starting: 26-08-2025 19:00:00
Perhe on juuri muuttanut unelmataloonsa maalle. Pian alkaa tapahtua outoja. Seinistä kuuluu raapivia ääniä, ovet avautuvat ja sulkeutuvat itsekseen. Ovatko he talossa yksin, vai onko siellä muitakin.
Starting: 26-08-2025 20:55:00
Neljän poliisin ryhmä kiertelee Tukholman kaduilla hakkaamassa juoppoja ja rikollisia. Kun ryhmän pidättämä alkoholisti löytyy putkasta kuolleena, rikostarkastaja Jarnebring alkaa tutkia heidän toimiaan tarkemmin. Samalla tutkittavaksi joutuu kaupungin ravintolakuningas Danucci, jota epäillään laajasta huumekaupasta.
Starting: 26-08-2025 22:40:00
Toimittajat Martin Schibbye ja Johan Persson pistävät kaiken peliin ylittäessään Somalian ja Etiopian välisen rajan. Heidän tarkoituksenaan on tutkia kuinka öljyn etsintä vaikuttaa paikallisväestöön.
Starting: 27-08-2025 00:05:00
Stieg Larssonin tuntemattoman arkiston löydyttyä pääsemme käsiksi valtaosaan hänen elämäntyöstään. Esiin piirtyy tarina ihmisestä, joka on omistanut elämänsä kartoittaakseen yhteiskunnan pahoja voimia – äärioikeistoa. Mies joka leikki tulella on jännittävä, järkyttävä ja hälyttävä kuvaus Ruotsista ajoittuen 1960-luvulta tähän päivään. Lisäksi se on koskettava tarina miehestä, joka taisteli itselleen tärkeän asian puolesta, ja joka sai sanomansa kuuluviin suurelle yleisölle Millennium-kirjojen avulla.
Starting: 27-08-2025 02:05:00
Perustuu Astrid Lindgrenin tarinaan. Peter on ollut metsässä leikkimässä ryöväriä. Mummo on pyytänyt häntä syömään kauan sitten, mutta kun hän tulee sisään, mummoa ei näy. Salongissa istuu Mimmi-nukke. Peter kohottaa puista miekkaansa..
Starting: 27-08-2025 03:45:00
Eva asuu tätiensä ja serkkunsa Beritin kanssa ja odottaa, että hänen äitinsä parantuisi keuhkotaudista. Evaa kuitenkin syrjitään perheessä, ja Berit tekee kaikkensa pysyäkseen huomion keskipisteenä.
Starting: 27-08-2025 04:15:00
Saariston asukkaat saavat kuulla että Malin ja Peter ovat saaneet ensimmäisen lapsensa! Melker on niin epäkäytännöllinen isoisä, että hänen on melkein mahdotonta pitää silmällä pikkuista.
Starting: 27-08-2025 04:40:00
Fanny (Helena Bergström) palaa kotikyläänsä viimeisen kerran selvittääkseen, kuka oikeastaan on hänen isänsä.
Starting: 27-08-2025 06:15:00
Saagan toisessa osassa Arn jättää Jerusalemin ja palaa kotiinsa tavatakseen rakkaansa Cecilian. He menevät naimisiin ja perustavat perheen, mutta ajat eivät ole suinkaan vakaat -sota uhkaa puhjeta minä hetkenä hyvänsä.
Starting: 27-08-2025 08:10:00
Joka koulussa on omat jenginsä, eikä ujo Signe kuulu ainakaan koulun suosituimpiin. Kaikki kuitenkin muuttuu, kun kouluun saapuu uusi oppilas. Signestäkin kuoriutuu päivä päivältä vahvempi ja rohkeampi. Ruotsalainen draamaelokuva. Perustuu Christina Herrströmsin romaaniin. Pääosissa: Judit Weegar, Julia Sporre.
Starting: 27-08-2025 10:15:00
Klara muuttaa uuteen kaupunkiin ja hänellä on vaikeuksia löytää uusia kavereita. Uudet luokkakaverit pitävät ratsastuksesta, joten Klarakin lähtee tallille. Pian hän ilmottautuu jo esteratsastuskisaan, vaikka ei osaa vielä edes ratsastaa. Hevospiireissä hän kuitenkin tapaa suloisen Jonte-pojan. Ruotsalainen koko perheen elokuva.
Starting: 27-08-2025 11:40:00
Kansainvälisesti menestynyt kapellimestari jättää uransa ja vetäytyy takaisin lapsuusmaisemiinsa Norrlantiin. Ei kestä kauaakaan, kun häntä jo pyydetään kuuntelemaan torstaisin seurakuntatalolla harjoittelevaa pientä kirkkokuoroa. Jos hän vain tulisi paikalle ja antaisi kenties pari hyvää neuvoa. Pyynnöstä on vaikea kieltäytyä, ja sen jälkeen mikään kylässä ei olekaan enää ennallaan..
Starting: 27-08-2025 13:05:00
Kolme aikakautta. Kaksi sukupolvea. Salaisuus. Riideltyään vaimonsa kanssa Alex Schulman tajuaa, että hänen täytyy käsitellä vihaansa. Viha on siirtynyt sukupolvelta toiselle. Kaikki perheen konfliktit ja kostotoimet näyttävät polveutuvan yhdestä ja samasta henkilöstä: isoisästä Sven Stolpesta. Elokuva seuraa Karin ja Sven Stolpen elämää sekä lyhyttä suhdetta, joka Karinilla oli Olof Lagercrantzin kanssa 1930-luvun alussa, joka väreili vuosikymmenten ajan.\nPolta nämä kirjeet on tarina raivokkaasta intohimosta, suuresta rakkaudesta ja pitkästä, synkästä vihasta.
Starting: 27-08-2025 15:15:00
Tässä Colin Nutleyn komediassa Johannasta tulee koehenkilö, jolla testataan uutta lääkettä. Lääkkeellä on odottamattomia sivuvaikutuksia.
Starting: 27-08-2025 17:10:00
Pensionaatti Oskar on tavallinen mökkikylä minigolfeineen, kahviloineen ja rumine merenrantamökkeineen. Paikalle saapuu tuiki tavallinen Runebergin perhe huonotapaisine lapsineen. He luulevat että edessä on aivan tavallinen kesäloma..
Starting: 27-08-2025 19:00:00
Tätä tarinaa voitaisiin kutsua.
Starting: 27-08-2025 20:35:00
Ei kuvausta saatavilla.
Starting: 27-08-2025 22:10:00
Lars menetti vaimonsa ja nuorimman poikansa auto-onnettomuudessa yhdeksän kuukautta sitten. Nyt Lars ja hänen toinen poikansa Jonas tuskin puhuvat toisilleen. Lars toivoo pääsevänsä eroon tuhoisasta apatiastaan lähtemällä Jonasin kanssa perheen kesähuvilalle saaristoon.
Starting: 28-08-2025 00:00:00
Colin Nutleyn läpimurtoelokuva. Hankalan armeija-ajan tiimellyksessä joukko inttipoikia keksii loistavan liikeidean, joka perustuu armeijan resursseihin. He pistävät pystyyn yrityksen, joka tekee koko joukon loistavia liiketoimia.
Starting: 28-08-2025 01:40:00
Astrid Lindgrenin tarinaan perustuva ruotsalainen lastenelokuva lapsista, jotka odottavat kissan saavan pentuja. He haluavat piristää ystäväänsä.
Starting: 28-08-2025 03:25:00
Melker-setä ei epäröi hetkeäkään kun Pelle pyytää häntä leikkimään - koko päiväksi. Saariston lasten poppoo lähtee leikkimään lahdenpoukamaan vanhalle laivalle. Melker-setä jakaa heidät kahteen ryhmään, ja niin ’Hait’ ja ’Haukat’ ryhtyvät merirosvosotaan.
Starting: 28-08-2025 03:55:00
Sarjakuvasta koko illan elokuvaksi - 14-vuotias Rosa on poptähti mielikuvituksessaan, mutta todellisuudessa hänellä on poikakaveriongelmia.
Starting: 28-08-2025 05:30:00
Marcello on pieni, itsevarma ja sukkela suustaan, mikä aiheuttaa hänelle usein ongelmia koulussa. Marcellon luokkatoverit roikottavat häntä jalkapallomaalissa ylösalaisin ja potkivat sitten palloa häntä kohti. Mutta eräänä päivänä luokalle tulee uusi tyttö, Fatima, joka on terävä, vahva ja hyvä jalkapallossa. Fatimasta tulee Marcellon ensimmäinen ystävä, ja yhdessä kaksikko taistelee ilkimyksiä vastaan.
Starting: 28-08-2025 06:55:00
Neljä purjehtijaa on matkalla Tukholman saaristoon suurille rapujuhlille. Kaikki viinat ovat kuitenkin laivalla. Laiva lähestyy saarta, aurinko alkaa laskea ja miehistö yrittää yhä epätoivoisemmin päästä laituriin.
Starting: 28-08-2025 08:20:00
Johan työskentelee isänsä tilalla ja elää onnellisesti Anna-Karinin kanssa. Kun he menevät naimisiin, Johanin isä haluaa siirtää tilansa pojalleen. Johan ja Anna-Karin haluavat kuitenkin ensisijaisesti lapsia - hinnalla millä hyvänsä.
Starting: 28-08-2025 10:00:00
Kuoronjohtaja Daniel Daréus on jättänyt Ljusåkerin kylän. Pitkällisen epäröoinnin jälkeen Lena, joka rakastaa svengaavaa kansanmusiikkia ja countrya, suostuu ottamaan vastuun musiikista kylän hiljaisessa kirkossa. Pian innostus tarttuu kylän asukkaisiin, mutta samaan aikaan Lenan työskentelytavat vaikuttavat kylän päättäjien ja järjestyksen vaalijoiden mielestä liiallisilta.
Starting: 28-08-2025 11:30:00
Reza Bagherin filmatisointi Mikael Niemen kirjasta, joka on villi kasvukertomus, jossa Niila ja Matti oppivat tuntemaan rock'n'rollia ja omaa seksuaalisuuttaan juominkien ja saunomisen välissä 1960-luvun Pajalassa.
Starting: 28-08-2025 13:40:00
Ronjan elämä alkoi dramaattisesti. Kun hän syntyi, kalliolla ja metsissä salamoi, ja ryövärikuningas Mattis oli onnellinen, sillä se merkitsi sitä, että heimoon saatiin uusi ryövärijohtaja. Samana yönä Ronjalle kuitenkin syntyi kilpailija..
Starting: 28-08-2025 15:20:00
Herman Melvin (Stellan Skarsgård) lyöttäytyy yhteen Veijarikoplan kanssa. Tällä kertaa kopla ryöstää setelipainon ja joutuu hankaluuksiin Puolassa.
Starting: 28-08-2025 17:25:00
Conny on kemianopettaja, joka aivan syyttä vedetään huumejuttuun ja tuomitaan vankilaan. Siellä hän oppii tuntemaan ammattirikollisia, jotka hoitavat salaisen tunnelin kautta hämäräbisneksiä. Conny pakotetaan heidän apurikseen.
Starting: 28-08-2025 19:00:00
Tukholman tulevista olympialaisista vastuussa oleva Christina Furhage räjäytetään kappaleiksi Victoria-stadionilla. Poliisi aloittaa epätoivoisen jahdin, mutta mistä heidän tulisi etsiä? Terroristijärjestöistä vai olympiapomon lähipiiristä? Annika Bengtzon, rikostoimittaja Kvällspressenistä, löytää yhteyden, jota kukaan muu ei halua nähdä. Tietämättään hän käynnistää tapahtumaketjun, joka lopulta uhkaa hänen henkeään.
Starting: 28-08-2025 20:40:00
60-luvun Värmlannissa kaksi naista uhmaa ympäristönsä odotuksia osallistumalla rallikilpailuun. Eläinlääkärin apulainen Ulla rakastaa vauhtia. Suurtalollisen tyttö Birgitta unelmoi Pariisista. Ralliparina molempien unelmat ehkä toteutuvat.
Starting: 28-08-2025 22:45:00
Kanarian saarilla on joulun aikaan sikajuhlat, ja siellä Stig Helmer Olsson on ensimmäisellä ulkomaanmatkallaan. Hän ei tiedä että tohtori Levander, joka on hoitanut hänen lentopelkoaan, on huijannut häntä tuomaan saarille pimeästi rahaa.
Starting: 29-08-2025 00:20:00
Sasha on kohta 13 ja haaveilee stand up -koomikon urasta. Hän haluaa saada ihmiset nauramaan, erityisesti isänsä, joka itkee suihkussa, kun luulee, ettei kukaan kuule. Kotona kaikki muistuttaa Sashaa kuolleesta äidistä, ja kyynelet ovat aina lähellä. Sasha ei kuitenkaan suostu itkemään, vaan kirjoittaa itselleen henkiinjäämislistan surusta selvitäkseen. Hän on päättänyt ajaa siilin, lopettaa kirjojen lukemisen, kieltäytyä maailman söpöimmästä koiranpennusta - ja ennen kaikkea ryhtyä komediakuningattareksi. Ohjaaja: Sanna Lenken. Pääosassa: Sigrid Johnson. (Ruotsi, 2022.).
Starting: 29-08-2025 02:05:00
Kaisa auttaa mummoaan myymään polkkakaramelleja torilla. Eräänä päivänä mummon jalka kipeytyy, ja Kaisan on hoidettava karamellimyynti aivan itse. Mitenköhän hän selviää tehtävästä.
Starting: 29-08-2025 03:55:00
Pikku Ninni haaksirikkoutuu autiolle saarelle yhdessä Pampulan, Pellen ja Stinan kanssa. Saarella majailee myös kaksi salakuljettajaa, joiden veneen Ninni myöskin sitoi lujasti kiinni..
Starting: 29-08-2025 04:30:00
Ruotsi vuonna 1970. Lisa varttuu terästehtaalla työskentelevän Hasse-isänsä kanssa. Äiti jättää perheen, ja Hasse vajoaa syvemmälle murheisiin ja alkoholismiin. Isän ja tyttären välinen rakkaus ei silti haalistu. Mikael Persbrandt tekee yhden parhaista rooleistaan.
Starting: 29-08-2025 06:05:00
Koko illan elokuva, joka päätti suositun tv-sarjan maalari Hoffasta (Ola Rapace), josta tulee pankkiryöstäjä. Hoffa huuhtoutuu rantaan Virossa varastetun pakoveneensä räjähdettyä. Hän yrittää aloittaa uuden elämän maassa, mutta ikävä hänen perhettään kohtaan kasvaa liian voimakkaaksi ja hän pyrkii takaisin Ruotsiin. Edessä on vaikea taistelu, sillä hänen perheensä on jatkanut elämäänsä uskoessaan hänen kuolleen, eikä asiaa auta Hoffan menneisyys vankikarkurina ja pankkiryöstäjänä.
Starting: 29-08-2025 07:50:00
Pu on kahdeksanvuotias poika, jonka isä on pasrtori. Kesäisin isä pitää jumalanpalveluksia Taalainmaalla, jossa perheellä on huvila. Aurinkoisena 1920-luvun kesänä pojan suhde isään on vaikea. Ingmar Bergmanin teokseen perustuvan elokuvan on ohjannut hänen poikansa Daniel.
Starting: 29-08-2025 09:25:00
Nicke rakastaa käytännönpiloja, joten Pellen mennessä naimisiin Nicke on vastuussa polttareista, jotka alkavat kidnappauksella. Kaikki menee tosin pieleen ja terroristit kidnappaavat Pellen oikeasti.
Starting: 29-08-2025 11:15:00
Vuosi 1969. 18-vuotias Martin on kakkoskokkina Kapkaupunkiin matkaavalla rahtilaivalla. Keittiössä määrää kuitenkin ensikokki Peter Stein, jonka julmia sääntöjä on toteltava. Martin ei aavista mikä odottaa häntä ja kokkioppilas Sundsvallia.
Starting: 29-08-2025 13:00:00
Pikkuveli on yksinäinen seitsemänvuotias poika. Hänellä on toki äiti, isä ja sisaruksia, mutta heillä on aina jotakin parempaa tekemistä. Eräänä päivänä Pikkuveli tapaa Katto-Kassisen, joka osaa lentää.
Starting: 29-08-2025 14:55:00
Yksinhuoltajaisä Fredrik haluaa menestyä ravikuskina, mutta hänellä on vaikeuksia saada elämänsä palaset kohdallaan. Kaikki muuttuu, kun hän tapaa Helenan. Hän tajuaa mikä elämässä on tärkeää ja keksii lopuksi voittoisan menetelmän.
Starting: 29-08-2025 16:10:00
Kaksitoistavuotias Juha on luokan pelle 1970-luvun tukholmalaisessa esikaupungissa. Hän tekee kaikkensa tullakseen hyväksytyksi koulun nokkimisjärjestyksessä, ja paras tapa on olla joukon hauskuuttaja. Aikuisena Juhasta tulee tunnettu koomikko. Eräänä iltana hän saa yhteydenoton vanhalta luokkatoveriltaan. Sen seurauksena Juha palaa kotiseudulleen, missä hän joutuu kohtaamaan menneisyytensä. Elokuva perustuu Jonas Gardellin samannimiseen omaelämäkerralliseen romaaniin. Ohjaaja: Rojda Sekersöz. Rooleissa: Johan Rheborg, Gizem Erdogan, Jakob Eklund. Ruotsi 2019.
Starting: 29-08-2025 17:30:00
59-vuotias Ove on kärttyinen naapurikyttääjä. Koominen ja sydämellinen tarina saa alkunsa, kun viimeisillään raskaana oleva Parvaneh muuttaa perheineen vastapäiseen taloon ja peruuttaa päin Oven postilaatikkoa.
Starting: 29-08-2025 19:00:00
Cornelis on elokuva yhdestä Ruotsin suurimmista musiikkilegendoista - Cornelis Vreeswijkistä. Elokuva on rehellinen kuvaus taiteilijasta, jonka laajaan tuotantoon katsoja päästetään lähelle.
Starting: 29-08-2025 20:55:00